2008

Vuodesta 2008 lähtien olemme viettäneet Kalevalan päivää Göteborgin kaupunginkirjastossa. Kirjaston korjaustyön aikana löysimme toisia kulttuurilaitoksia kaupungissa.

Juhlapuhujana oli Göteborgin taidemuseon entinen johtaja Björn Fredlund. Hän esitteli Akseli Gallen-Kallelan Kalevalan innoittamaa taidetta. Suomen konsuli Eira Parppei kertoi "Kalevalasta musiikin siivillä".
Ohjelmassa oli lisäksi Sibeliuksen musiikkia ja Tuuli Ekenbergin johtamaa yhteislaulua. Heli Henriksson Vasara piti esitelmän "Kalevalan eläimellisistä naisista". Arvanmyyntiä.

Göteborgs-Posten julkaisi Sanna Posti Sjömanin kirjoittaman haastattelun Terttu "Tepu" Rosengrenistä ja Kalevalan päivästä. Tepun ansiosta aloitimme myös yhteistyön Göteborgin Norden-yhdistyksen kanssa. Näin saimme toimipaikan ja mahdollisuuden käyttää heidän jäsenlehteään tiedotuskanavana ohjelmistamme myös Nordenin jäsenille.

Keväisen jäsenillan aiheena oli ”Piller, puukko eller pengar”. Lääkäri Irma Askey ja kosmetologi Enikö Lörinczi luennoivat kauneudesta ja terveydestä.

Syksyllä järjestimme sienitapahtuman: keskustelimme sienistä ja maistelimme sieniruokaa, tutustuimme sieniin kahdella kielellä, tietokilpailu sienistä palkintoineen täydensivät tarjontaa.

Tänäkin vuonna toimitimme kalenterin Göteborgin suomalaisista tapahtumista.

 

Sedan år 2008 har Kalevaladagen blivit årets viktigaste händelse för oss.

Festtalaren vid årets Kalevaladag var konstmuseets tidigare chef Björn Fredlund. Han presenterade Gallen-Kallelas konst med Kalevala som inspirationskälla. Finlands nya konsul Eira Parppei beskrev "Kalevala med musikens vingar".
I programmet ingick dessutom musik av Sibelius och allsång under ledning av Tuuli Ekenberg. Heli Henriksson Vasara berättade om animaliska kvinnor i Kalevala under rubriken "Fågel eller fisk". Vi sålde lotter.

Göteborgs-Posten publicerade en intervju med Terttu Rosengren, skriven av Sanna Posti Sjöman. Med Terttus hjälp påbörjades samarbetet med Föreningen Norden. Därmed blev lokalfrågan löst, dessutom kunde vi informera även Nordens medlemmar om våra program.

Ett medlemsmöte på våren arrangerades med rubriken "Piller, puukko eller pengar". Läkaren Irma Askey och hudterapeuten Enikö Lörinczi talade om skönhet och hälsa.

Höstens medlemsmöte handlade om svamp med recept, smakprov, ordlista på två språk samt frågesport.

Även detta år fick medlemmarna en julkalender om allt med finsk anknytning i staden.